PalauteYhteystiedotHaku

Perusliikeistä eristäviin liikkeisiin


 
Harjoitusliikkeiden kohdalla puhutaan usein perusliikkeistä eli voimaliikkeistä (esim. jalkakyykky, penkkipunnerrus) ja eristävistä liikkeistä eli muotoliikkeistä (esim. polven ojennus laitteessa tai vipunostot maaten). Perusliikkeissä toimii aina useita lihasryhmiä yhtä aikaa ja useampaa kuin yhtä niveltä liikuttavat lihakset työskentelevät. Tällöin lihaskunnon lisäksi kuormittuu myös tasapaino ja koordinaatio.

Eristävän liikkeen ideana on kohdistaa liike yhden nivelen vaikutuspiirissä työskenteleville lihaksille ja eristää mahdollisuuksien mukaan muut lihakset pois toiminnasta.

Lihasmassaa harjoittavaa kuntosaliohjelmaa rakennettaessa harjoitettavalle lihasryhmälle valitaan pääsääntöisesti perusliike ensimmäiseksi liikkeeksi. Perusliikkeen tarkoituksena on uuvuttaa harjoitettava lihas ennen siirtymistä paikalliseen ”muokkaukseen” eristetyillä liikkeillä. Poikkeuksena sääntöön on ns. etukäteisväsytys – tehokeino, jonka periaatteiden mukaista on väsyttää lihas eristävällä liikkeellä (esim. vipunostot maaten) ennen siirtymistä perusliikkeeseen (penkkipunnerrus). Tällöin perusliike saadaan tuntumaan paremmin kohdelihaksessa.


 

 Etusivu     Takaisin     Tulosta