PalauteYhteystiedotHaku

Vesijuoksua vai rintauintia?


 
Tyypillinen kuntouimari sanoo uivansa rintaa tai sammakkoa ja hänellä on pää koko ajan veden pinnan yläpuolella. Vaikka niin kutsutussa oikeassa rintauinnissa uloshengitys tehdään veteen niin, että kaularanka vuoroin ojentuu ja suoristuu dynaamisesti, kuntouimarit kenottavat päätä pystyssä koko ajan. Tämä aiheuttaa niska- ja hartiaseudun lihaksille staattista jännitystä ja verenkierron heikkenemistä.
 
Kaularanka saattaa myös puristaa hermoja varsinkin jos nikamissa on kulumia tai niin kutsuttuja lukkoja. Rintauinti pystyssä aiheuttaa ylimääräistä kuormitusta usein myös lanneselän alueelle aiheuttaen lannenotkon korostumista, lihasjännityksiä selkään ja puristuksia jalkoja hermottaviin hermoihin. Joka tapauksessa tällainen pystyssä uiminen on epäergonomista ja säännöllisenä kuntoiluharrastuksena aiheuttaa terveydelle todennäköisesti enemmän haittaa kuin hyötyä.

Moni, joka on kokenut rintauinnin työläänä, kivuliaana tai raskaana, on ihastunut vesijuoksuun. Vesijuostessa niska on hyvässä asennossa ja lähes kaikki käytettävät lihakset toimivat dynaamisesti.

Vesijuostessa voi siis hyvällä omallatunnolla katsella kanssakuntoilijoita ja jutella juoksukaverin kanssa. Lihastoiminnan osalta vesijuoksu on rintauintia monipuolisempaa ja kokonaisvaltaisempaa. Hengitys- ja verenkiertoelimistön näkökulmasta vesijuosten saa kunnon nousemaan helpommin kuin väärällä rintauinnin tekniikalla. Syke nimittäin nousee helpommin kun veden vastusta hyödynnetään pystyasennossa eikä voimia käytetä pään pinnalla pitämiseen staattisesti.

Vesijuoksijan vauhti ei ole yhtä kova kuin uimarien, mutta mitä sillä on väliä! Olo on parempi, kunto nousee kohisten eikä omalle kropalle aiheuteta tulevaisuuden vaivoja. Koska uiminen on Suomessa niin suosittua ja pystyrintauinti yleistä, tulisi liikunnan ja terveyden ammattilaisten kiinnittää enemmän huomiota uinnin seurauksena tulevien tuli- ja liikuntaelinoireiden ehkäisemiseen.

Sen lisäksi, että terveyskasvattajat suosittelevat vesiliikuntaa, tulisi vaihtoehtoina entistä selkeämmin tuoda esiin nimenomaan oikea rintauinti tai vesijuoksu. Uiminen ja vesijuoksu ovat tänä päivänä suosituimmat vesikuntoilumuodot.

Vesijuoksu on useimmille turvallisempi ja tehokkaampi kuntoilumuoto kuin kuntouinti.


 Etusivu     Takaisin     Tulosta